Featured image for the post

3 . toukokuuta 2016

Öljyn hinta on tällä hetkellä maltillisella tasolla ja myös polttoaineiden keskihinta on kaukana muutaman vuoden takaisista huippulukemista. Sen takia nyt on hyvä aika alkaa opetella autoilemaan edullisemmin. Sitten kun bensan hinta taas nousee, ovat edullisen ajon taidot hyvin hallussa. Tämä artikkeli käy läpi 15 parasta vinkkiä edullisempaan autoiluun.

Auton valinta

Auton valinnalla on iso merkitys autoilun kustannuksiin. Auton hankintahinta näyttelee suurta osaa kustannuksista. Autoilijoilla on kuitenkin erilaisia tarpeita ja vaatimuksia autoille, joten sama auto ei millään sovi kaikille. Uutta autoa hankittaessa on hyvä pohtia uuden tekniikan tarjoamia mahdollisuuksia polttoaineen kulutuksen vähentämiseksi. Auto on pitkäaikainen hankinta, joten osa säästötekniikoista maksaa itsensä takaisin auton elinkaaren aikana tai jo aikaisemminkin esimerkiksi parempana jälleenmyyntihintana.

  1. Valitse vähän polttoainetta kuluttava ja tarkoituksenmukainen auto. Vaikka valmistajien kulutuslukemat ovatkin yleensä alakanttiin, niin suuntaa-antavina arvioina niitä voi pitää. Vähäpäästöisemmästä autosta maksat myös vähemmän veroa.

  2. Valitse autoon hybridimoottori mikäli sellainen on saatavilla. Tällöin osa matkasta ajetaan käyttäen sähköä voiman lähteenä. Hyötyä tulee etenkin pysähtelevässä kaupunkiajossa, jolloin sähkömoottoria voidaan hyödyntää parhaiten.

  3. Harkitse Start-stop-järjestelmää lisäämistä varustukseen. Se osaa sammuttaa moottorin automaattisesti, kun auto pysähtyy esim. liikennevaloihin. Laajennettuna rullaustoiminnolla moottori voidaan sammuttaa myös liikkeessä esimerkiksi alamäessä.

  4. Valitse polttoaineen suorasuihkutustekniikka sillä se lisää bensiinimoottorin tehoa vähentäen samalla polttoaineen kulutusta. Eri valmistajat käyttävät tästä tekniikasta eri nimityksiä. Esim. Volkswagen käyttää omasta toteutuksestaan lyhennettä FSI.

  5. Suosi portaatonta automaattivaihteistoa, se valitsee aina parhaiten nopeuteen soveltuvan vaihteen hienostuneiden algoritmien avulla. Automaattivaihteet ovat kehittyneet viime vuosina, ja tällä hetkellä ne pääsevät jo parempaan polttoainetaloudellisuuteen kun manuaalivaihteistolla on mahdollista päästä.

Käyttölaitteet

Auton kunnosta kannattaa pitää huolta. Säännölliset huollot ja löytyvien vikojen korjaaminen ovat edellytyksiä sille, että auto toimii ja kulkee niin kuin on suunniteltu. Huoltojen ja korjausten lisäksi seuraaviin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota arkisessa ajossa.

  1. Muista tarkistaa rengaspaineet säännöllisesti. Ajaminen liian aihaisilla rengaspaineilla lisää kulutusta. Täysinäinen rengas rullaan pienemmällä vierintävastuksella ja kuluttaa vähemmän polttoainetta.

  2. Muista käyttää moottorin lisälämmitintä alhaisilla ulkolämpötiloilla. Suositusten mukaan esilämmitystä olisi hyvä käyttää jo alle +5 asteen lämpötiloissa. Lähde liikkeelle heti käynnistyksen jälkeen, älä jää odottemaan auton lämpiämistä paikallaan. Kylmäkäynnistetty auto kuluttaa enemmän kuin lämmitetty.

  3. Poista turhat ilmanvastukset kuten suksiboksi ja kattotelineet sekä pidä taravatila tyhjänä. Ylimääräinen ilmanvastus lisää kulutusta, samoin painavat kyydissä olevat tavarat.

  4. Poista käytöstä myös ylimääräiset sähkö- ja lisälaitteet kuten penkinlämmitin, takalasinlämmitin ja tarpeeton ilmastointi. Näitä lisävarusteita kannattaa tietenkin käyttää, kun niille on todellinen tarve. Mutta kun tarve loppuu, muista kytkeä laitteet pois päältä.

  5. Hyödynnä auton ajotietokonetta. Monissa autoissa on nykyään ajotietokone joka osaa kertoa hetkellisen ja keskimääräisen polttoaineen kulutuksen. Jotkut osavat kertoa myös sähkölaitteiden aiheuttaman lisäkulutuksen. Hankkimalla OBD diagnostiikkaohjelman (esim. OBD Auto Doctor) voit saada lisätietoa autosi toiminnasta.

Taloudellinen ajo

Taloudellisella ajotavalla on mahdollista vaikuttaa auton energiankulutukseen ja autoilun kustannuksiin yllättävän paljon. Motivan mukaan säästöä on mahdollisuus kerryttää 5-15 prosenttia. Noudata seuraavia vinkkejä ajotapasi kehittämiseksi.

  1. Kiihdytä tavoitenopeuteen ripeästi. Pidä tämän jälkeen tasainen ajonopeus, käytä vakionopeudensäädintä mikäli autossasi on sellainen. Tasainen ajonopeus kuluttaa vähemmän verrattuna epätasaiseen ajoon.

  2. Mikäli ajat manuaalivaihteistolla, aja aina isolla vaihteella ja pienillä kierroksilla. Vaihda isompi vaihde n. 2500 RPM kohdalla bensiinimoottorilla ja jo n. 2000 RPM kohdalla dieselmoottorilla. Vältä moottorin käyttöä tarpeettoman korkeilla kierroksilla. Matala kierrosnopeus kuluttaa vähiten polttoainetta.

  3. Käytä moottorijarrutusta aina kun siihen on mahdollisuus. Moottorijarrutus ei kuluta nykymoottoreilla polttoainetta juuri ollenkaan.

  4. Ennakoi liikennettä ja tulevia tilanteita. Säilyttämällä turvavälin ylimääräiset kiihdytykset ja jarrutuksen vähenevät ja nopeus pysyy tasaisempana.

  5. Suunnittele ajoreitit ja ajat etukäteen. Yhdistämällä erilliset ajot yhdeksi reissuksi pystyt helposti vähentämään ajokilometrejä. Pyri ajamaan ruuhka-aikojen ulkopuolella, koska ruuhkareitillä kulutus voi jopa kaksinkertaistua.

Bonusvinkki

Kaikista säästövinkeistä huolimatta autosi kuluttaa silti polttoainetta melkoisen paljon. Siksi kannattaakin aina tankata mahdollisimman edullista polttoainetta. Tankille.fi auttaa sinua löytämään alueen halvimmat bensat ja dieselit.

Artikkelissa käytetyt lähteet: Tekniikka & Talous, Tuulilasi, www.trafi.fi ja www.motiva.fi


Seuraava

Suosituimmat autot vuonna 2015

Vuonna 2015 Suomessa rekisteröitiin 108 813 uutta henkilöautoa, mikä on 2576 autoa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua myynnissä tapahtui maltilliset 2,4 %. Arv...

18 . toukokuuta 2016

Next blog post image

Liity mukaan!

Lataa ilmainen sovellus älypuhelimeesi ja liity sinäkin mukaan kasvavaan joukkoomme. Meitä on jo yli 345 000!